Moi ja kiva kun vierailet sivullani! Jos olet kokenut ahdistusta siitä, kuinka vaikeaa äitien on löytää itselleen apua oikean palveluntuottajan avulla, olet oikeassa paikassa.
Se, että minulla on neljä lasta, ei tee minusta sen parempaa kokemusasiantuntijaa äitiydessä, mutta ongelmat joihin olen kohdannut yli 12 vuoden aikana on saanut minut yksinkertaisesti ärsyyntymään. Oikeasti käyttäisin v-sanaa, mutta kirjoittaessa osaan olla paljon korrektimpi, mitä puhuessani näistä asioista.
Matka äidiksi alkoi traumaattisella keskenmenolla 2012, josta sain postitettuna kotiini vielä esitteet lapsettomuushoidosta. Kyllä, oli aika hämmentävää, juurihan olin raskaana. Tästä pienen selvittelyn jälkeen sain tietää lääkärin kirjanneen PCOS diagnoosin kohdun tarkistuksen yhteydessä. Voi pojat (tai äidit) mikä matka tästä alkoi ja moni minua pidempään seurranneista tietääkin intohimostani hyvinvointiin, liikuntaan ja ravitsemukseen.
Kolme lääkäriä on maininnut tutkimusten yhteydessä, etten voisi raskautua luonnollisesti. Olenko hyvä uskomaan, kun minua, osaamistani tai munasarjojani vähätellään - en.
Olenko hyvä tekemään asioille jotain - liiankin.
Monta luonnollista raskautta, lasta, keskenmenoa ja erilaisia syömisongelmia myöhemmin tässä sitä ollaan vielä suhteellisen täysjärkisenä, vaikka lapset sitä järkeä päivittäin haastavatkin. Uskon kuitenkin, että tunteella pitää ja kuuluu elää, jotta voi elää.
Virheet kuuluvat elämään.
Lasten myötä olen joutunut kohtaamaan hyvinkin rankkoja asioita, mitä vanhemmuus voi tuoda eteen. Tämän vuoksi olen jättänyt äitien hyvinvointivalmentajana toimimisen toistaiseksi.
Työ on aina ollut ja on yhä yksi tärkeimmistä asioista itselle.
Se, että toimin myynnin ja markkinoinnin parissa päätyökseni, sai vihdoin ymmärrystä siihen, miten siinä ja hyvinvoinnissa onkin niin paljon samaa. Ja hei, ymmärsin että voin yhä auttaa äitejä voimaan paremmin, vain pienen kiertotien kautta, jossa vahvuuteni selkeyttäjänä ja innostajana auttaa useita naisyrittäjiä tavoittamaan äitejä, joille heillä on eniten annettavaa.
Työskentelystä kanssani..
Tyyppinä olen aika suoraviivainen, kyselen luonnollisesti paljon ja jaan näkemykseni, jonka jälkeen olen lähes aina kuullut
“Siis aivan, enpä ajatellut tuota, kiitos!” tyyppisiä lauseita. Ja näistä lauseista on lähdetty rakentamaan jotain uutta, innostavaa, omannäköistä ja asiakaslähtöistä tekemistä yrittäjyydessä.
Intohimoni on sanoittaa asiakaslähtöistä viestintää niin myynnin, markkinoinnin ja brändäyksen eri toimenpiteisiin, mutta äidit, he ovat minun sydämen asiani. Siksipä tavoitteellisena ihmisenä tähän Äitien Asialla sivustolle on vielä tulevaisuudessa suuria suunnitelmia, kunhan löydän oikeita ihmisiä ympärilleni.
Äitiydessä asioita ei voi pakottaa, sen jos minkä olen oppinut. Sama pätee vahvasti yrittäjyyteen, jos molemmissa haluaa välttää burniksen.
Laita viestiä esimerkiksi Instagramissa minkä tahansa asiat tiimoilta, ohjaan ja autan taatusti osaamiseni mukaan, kun kyseessä on äitien hyvinvointi.
Jos tarvitset apua yritystoimintasi kanssa, kurkkaa
Myy arvoillasi -palveluni, joka on luotu tarpeeseen, missä nykyinen sometrendi on opettaa kaikille samaa kaavaa tehdä myyntiä ja markkinointia. Huoh sanon minä! Meidän naisten ja erityisesti äitien elämässä on niin PALJON asioita, jotka vaikuttavat suuresti siihen, kuinka teemme somea, että yksi ja sama kaava ei todella sovi kaikille.
Mikäli emme kunnioita omaa hermostoamme ja tapaa toimia myynnin ja markkinoinnin asioissa, kasvun sijaan oma hyvinvointimme on pian tuhoon tuomittu. Tämä on ehdottomasti toinen missioni, joka lähtee vahvasta intohimosta hyvinvointiin.
Myy arvoillasi
– suunnitelma empaattisille yrittäjä-äideille
Tykkäyksiä vai aitoa vuorovaikutusta?
Ohjeiden ja muistutusten sijaan vuorovaikutus ihmiseltä ihmiselle, äidiltä äidille on se ydin, millä voimme kasvattaa oman asiakaskunnan ja äiti-heimon omalle somealustalle. ❤️
Tekla V. - Heron Beauty Labs Oy / Days by Dahlia-merkin luoja.
“Nooran kanssa työskentely oli uskomattoman mutkatonta ja antoisaa. Noorasta välittyy aito intohimo ja ammattimainen ote työhön. Sain todella paljon irti jo pienestä sparrailusta ja Noora näki todella paljon vaivaa auttaakseen eteenpäin.
Sain oman brändin viestintään ja kehittämiseen paljon ideaa ja vaikka olin itse tehnyt myös ideointia ja taustatyötä, Noora osasi tuoda omia luovia ideoitaan mukaan kunnioittamalla alkuperäistä visiota. Noora mietti aidosti brändin kohderyhmää ja porautui syvemmälle tunneviestintään kuin itse olin osannut.
Suosittelen Nooran palveluja jokaiselle yrittäjälle joka haluaa pureutua syvemmälle brändinsä markkinointiin ja viestintään ja haluaa ammattilaisen sparrailukaveriksi ja yhteistyökumppaniksi! Erityisesti äiti-aloilla työskenteleville matalankynnyksen ammattimaista apua 🔥🩷”
Haluatko..
Ahdistavasta sisällöntuotannosta sitouttavaan tekemiseen?
Markkinointi ja sisällöntuottaminen ei tulisi olla itsensä hukkaamista trendien keskellä, vaan oman persoonallisen äänesi löytämistä ja vahvistamista selkeällä toiminnalla.
Löytää oman tyylisi
viestiä ajatuksistasi ja palveluistasi?
On tärkeää rakentaa omannäköiset tavat viestiä, joilla tuot esiin arvosi, intohimosi ja sinun ainutlaatuisuuden.
Nousta esille oman kohderyhmäsi keskuudessa aidosti ja vakuuttavasti?
Erottautumisessa ei ole kyse oman erinomaisuuden ja hienouden toitottamisesta, vaan asiakkaan ostopäätöksen helpottamisesta.
Saavuttaa merkityksellisyyttä omalla viestinnälläsi?
On hyvinvoinnillesi tärkeää, että viestintäsi herättää tunteita, inspiroi ja sitouttaa kohderyhmäsi pitkällä tähtäimellä. Ja ennen kaikkea tuntuu sinusta hyvältä.
Moni äiti ei löydä itselleen tukea, jota tarvitsisi.
Tämän voit muuttaa viestinnälläsi.
Äitiys voi tuoda pelon, häpeän ja ulkopuolisuuden tunteita, jotka estävät hakemasta apua.
Asiakkaasi
kaipaavat enemmän
näkemyksiäsi,
uskalla näyttää ne.
Jätä viesti. ❤️
Nopeiten tavoitat minut WhatsApp:lla
numerosta +358 45 238 8157 tai
somesta @hyvinvoivaaiti